Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Vkl: n jälkeisiä

Taas viikko mennyt tosi nopeasti. Viime viikolla normi kuviot. Yhden päivän kävin avustajahommissa, sama paikka kuin kesällä <3. Vkl vietettiin poikasten kanssa Pohjois-Karjalassa, oli ihana, rentouttava, laatuaika muutama päivä <3. Oikein todenteolla huomasin että minun keskimmäisellä "pienokaisella" tosiaan on jo murkkuikä; ääni kiekuu ja mörisee vuorotellen, mieliala vaihtelee, jurottelee yksikseen, puhelin ja tekstarit käy kuumana....mutta näinhän sen kuuluu mennä. Poikanen on kohta 13v, ja hyvin kehittynyt ikäisekseen, onneksi kuitenkin äiskän syli ja halaukset vielä kelpaa, ja toivottavasti pitkään!

Tulipahan perjantaina testattua pitkästä aikaa viljojenkin sekä sokerin vaikutukset..söin kotona kaurapuuroa ison lautasellisen ja illalla vieraissa spagettia jauhiskastikkeen kera 2 lautasellista. Jessus mikä olo lauantaina, ihan ilman alkoholin pisaraakaan olo kuin isommassa krapulassa, päätä särki ja väsymys armoton, en olisi ikinä uskonut. Olo vain paheni kun söin aamupalaksi 2 vehnäleipä palasta. Sen jälkeen olen pysynyt taas ihan omassa, hyväksi todetussa ruokavaliossa, eikä tule heti mieleen syödä mitään missä on viljoja tai sokeria, se on vissi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti