Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Oikeassa ruuassa on pysytty :)

Mutakakkua ja herkut päällä :D


AamiaisMuffinssit
Brunssia tai jtn :D

Jonkun päivän Lounasta
TähdePataa








Pari viikkoa taas hujahtanut..


NaistenPäivä tulppaani <3

..eikä ole tapahtunut juuri mitään ihmeellistä :D olla möllötystä, töitä, koiria, melkein  kevättäkin oli välillä, vaan nyt ei...
Vuodella taas vanhenin muutama viikko sitten, ja ihan järjestin synttäripirskeet :D eli kahvitin mummon, tätit ja muutaman serkun, toki poikaset ja äippä oli myös mukana juhlimassa <3




Synttärikahvipöytä :P
Rakas unilla <3

Voimavaahtera alkaa herätä kevääseen :)
Ukon syntsäkukista ihana ruusunen <3
Melkein kevättä anoppilassa
Näin keväistä jo oli..

















sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

lauantai 1. maaliskuuta 2014

LenkkiLauantaita

Eilisillan UniKaverit <3

Ensin uunin lämmitys...

...sitten metsään

ukonkin sain mukaan, ja 2 koiraa <3

PutousPiirakka :P

perjantai 28. helmikuuta 2014

AnteeksiAntoa




Tätä ylläolevaa teksitä (fb:stä) on muutamina iltoina sängyssä tullut mietittyä tässä männä viikolla, kosketti miuta kovasti. jokaisella on varmasti omia juttuja mitä on vaikea itselleen antaa anteeksi...miulla niitä on muutamia, kipeitä asioita sydämessä, vuosia sitten tapahtuneita jotka edelleen kaivelee kovastikin. Ajoittain pulpahtelee sieltä mielestä tosi aktiivisesti esiin, ja sen jälkeen menee monta päivää paniikkikohtausoireiluissa. Monia konsteja olen yrittänyt, että niistä pääsisin irti, OPPISIN antamaaan itselleni anteeksi. Jonkin verran mielestäsi oonkin siinä edistinyt, ei niin kipeää tee enää, mutta ei niitä voi unohtaa. Joskus unille mennessä "hoen" itselleni että "tämän" asian annan itselleni anteeksi, käyn asiaa mielessäni läpi ja toistin sitä anteeksi antoa, jollain tavalla se aina auttaakin <3

maanantai 24. helmikuuta 2014

Viikon alkua..

Aamupala/lounas
Piipusta nousee savu <3

uusi omppupuu?


Kevättä ilmassa
Meitin lenkkeilymaastoa

LenkkiKamu <3

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Leppoisaa Sunnuntaita

Ei näkynyt Antskua Imatralla :D




Nukuttiin pitkään, no mie pisimpään...ukko kävi klo 10 kysymässä että meinataanko täällä nukkua koko päivä :)) ei sentäs, äkkiä aamukahville.
Mietittiin mitä tehtäis, ilma oli surkea (on edelleen), loskaa, piha jäässä, vettä sataa - no ei muuta ku ajelulle. Imatralla käytiin, muutama kirppari kierrettiin, ja käveykadulla käytiin käpsimässä. Tyytyväinen olen kirppariostoihin, takki on kevyt-toppis, ihan arkikäyttöön ja kengät lähes uudet (kuvassa näyttävät vähän nuhruisilta mitä eivät oikeasti
                                                                                       ole. 
Hiihtisviikko pojilla meni nopeasti, eilen heiät pakkasin setänsä auton kyytiin ja Vantaalle :(. Maaliskuun vikalla viikolla taas tiedossa pidempi yhdessä olo, isänsä lähtee reissuun, ja mie heille sitten viikoksi. Toki tässä ennen sitä vielä käyvät täällä <3.


Kirpparilta, yht. 7,5e

perjantai 21. helmikuuta 2014

pelijännitystä

Suomi-Ruotsi peliä odotellessa...munat ja pekonit poikien kanssa syöty, pyykkikone pyörinyt ja pyykit kuivumassa jo, tiskit tiskattu, verhot vaihdettu olkkariin...ja vielä vaiks kuinka
kauan aikaa ennen kuin peli alkaa...
Eilen käytiin miun mummolla, hää oli lettuja tehnyt, tiukkana olin ja en syönyt :D ennen kuin vasta sitten kotona se pisti tekemään 2 gluteenitonta lettua päiväkahviseuraksi. :P

Verhot
VoF iltaherkkua :P


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

iltapalaa

Gluteeniton pohja,
täytteet:broisku, sipuli,  pekoni, kesäkurppa
ja mozzarellaraaste :P

sekalaista hiihtolomailua

mahti puut <3

Joku tuoksuuuu :))
<3

Neitosen vanhojenpäivä kampaus

Junamatkaeväs :D

torstai 6. helmikuuta 2014

Lenkkeilyä...


KoiraLenkkiInnostus iskenyt :O vapaapäivinä 2 lenkkiä, eri koirien kanssa, saavat molemmat nurisosta liikuntaa, työpäivinä 1 lenkki. MahtiTyytyväinen olo aina sen jälkeen, vaikka lenkit ei vielä pitkiä olekkaan, mutta hyvä alku...
*tykkään itsestäni* :D

tiistai 4. helmikuuta 2014

Muutosta

Tänään
 Julkinen itsensä nolaaminen :D Järkyttävää katsoa noita vanhoja kuvia, oikeesti kuvista vasta huomaa muutokset mitä tapahtuneet...Karppaus aloitettu elokuussa 2011, vanhin kuva taitaa olla vuodelta 2009, uusin tänään. Kokovartalokuvia ei "entisestä elämästä" jostain syystä ole....



Syksy 2012

2010 syksyä

Syksy 2013

Kevät 2013

2010

2009