Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Arkiaamua...

Rauhallista sellaista, töissä olen, A nukkuu vielä. Poikaset pistin mummolle menev oään bussiin aamulla, ja kerkesin vielä kotona käydä kupillisen kahvia vetäsemässä.

Lasten synttäreitä vietettiin maanantai-iltana, perinteiset tarjottavat; täyskäriä, mustikkapiirakkaa, karjalanpiirakoita ja munavoita, karkkia, sipsiä, limua, ja ainiin tuoreita korvapuusteja - minun heikkous. Muuten pysyikin hyvin aisoissa mässääminen mutta niitä pullia meni 2 ja samoin piirakoita. Lapset ja vieraat oli tyytyväisiä.

Muuttoon aikaa 4 viikkoa, mies on jo touhunnut autotallin kimpussa, hyvin on saanut raivattua turhista rojuista sen. Minun suurin urakka alkaa sitten ensi viikolla: vaatehuone ja keittiö!
Muumitalo on kuvattu serkkupojan pihalta, hällä lapset jo 17 ja 19v, mutta ei ole raaskinut luopua itsetekemästään lasten leikkimökistä. On aivan ihanastiaidon näköinen <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti