Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.

lauantai 23. marraskuuta 2013

VapaaVkl


Rankka työviikko takana, taas, osastolla sekä henk.kohtavustajan hommia vuorotellen. Ainakin vaihtelevaa ollut. Rankka mutta ihan oikeesti taas antoisa viikko. Henk.koht.avustajan työnkuvaa tullut mietiskeltyä, kun on niin erilaista riippuen avustettavasta...toisille vaaditaan hoitajan koulutus ja toisille taas ei, mutta palkka on aina ihan sama :O ei reilua?!!. Molempien töiden hyviä ja huonoja puolia on tullut myös aika lailla mietiskeltyä, ja sitä että jos pitäisi valita niin kumpi se olisi?
Viikon (ns. ammatillinen) kohokohta oli käynti entisellä työmaalla moikkaamassa entisiä omia asiakkaita, kuntoutettavia...ei voi sanoin kuvailla sitä tuneetta kun 3v:n jälkeen nämä vanhat ihmiset, osittain dememtoituneet, muistavat ja tulevat halaamaan ja kyselevät että miksi en ole enää siellä <3.

JoulunalusTiukistelu sujuu ok, muuten täysin karppia sapuskaa, riisikakut edelleen mukana, niistä pikkuhiljaa pyrittävä eroon. Lenkit koirien kanssa taas jääneet...töitten jälkeen niin väsy ettei vaan olevinaan jaksa lähteä. No tänään vapaapäivä, aamupäivä siivottiin porukalla, ja äsken oltiin koirien kanssa takapihalla vielä viimeisissä pihahommissa, grilli laitettu talviteloille vihdoin ja viimeiseetkin kukan raaskat kiskottu ylös maasta. Kaikki lapset "maailmalla", ilta ollaan iihan kahden, suunnitteilla saunaa, takkatulta ja HYVÄÄ ruokaa - karjalanpaisti muhinut leivinuunissa kohta 3 tuntia.




Lauantain lounas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti