Tällä viikolla on jostain syystä ollut tarve olla itsekseen...ei mitään riitaa miehen kanssa tms, olen vaan viihtynyt illallakin alakerran takkahuoneessa, lehden tai netin kera, tai ihan istuskellen takan ääressä roskia poltellen, ulkona koirien kanssa...yllättäen ihan itsekseni??? Ei huono asia ollenkaan, yksinolo-paniikkihäiriöstä kärsineenä hyvinkin positiivinen juttu minulle. Jostain syystä yksin olo on ollut miulle aina vaikeaa, en tiedä miksi. Jo nuorena tiedostin sen, muistan kun olin ehkä 15v ja äiti ei ollut kotona, tuli hirvittävä tarve vaan lähteä johonkin,päästä pois tyhjästä kodista, ihan sama minne, hurjaa vauhtia vaatteet päälle ja säntäsin ulos. Nykyisin näitä ei ole, ei ole ollut vuosiin, koska puhelin on keksitty...aina voi soittaa jollekkin, jos tulee ahdistava olo. Joskus sitäkin keinoa on käytetty, tosin ei ainakaan vuoteen. Toivottavasti ei tule takapakkia tässä asiassa, yritän nyt kuitenkin nauttia tästä "uudesta asiasta" ottamatta siitä kuitenkaan sen suurempia paineita.
Tietoja minusta
- Mia
- Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti