Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kivoja jutskia

Kirpparilöytöjä

Makuuhuoneesta, minulle tärkeitä esineitä <3

Unieni "vartija"enkeli <3

Keskiviikkona(kin) oli mukava päivä :) Lähdin aamusta miehen kyydillä isän asunnolle, siellä vähän siivoilin ja pesin pyykkiä. Sen jälkeen kahville "karkkipussi" kahvilaan, jossa join VAIN kahvit, juoruiltiin Heidin kanssa reilu tunti <3, sieltä vielä kirpparille yhdessä käymään. Kerrankin tein itselleni hyviä löytöjä: ylimmässä kuvassa oleva asukokonaisuus yht. 6e (vyö seppälän alesta 2e, yht siis 8e), sekä verkkarit 2,5e, siistit, menee työkäytössä hyvin. Ukko tuli hakemaan, ja lähdettiin viemään teini anopille taxvärkkipäivän "viettoon", työnteon merkeissä siis. Ihana anoppi oli taas käynyt metsässä, saaliina sieltä n. 1,5kg kanttarelleja ja iso prk survottuja puolukoita, nam! Iltapäivällä vielä "omalla" kirppiksellä kävin, sieltä ihana sydän kynttilänjalka 50s, sen pari odotti jo kotona :). Tiimarissa ja MiniManissa tuli vielä käytyä, niistä kotiin pientä sisustustavaraa; kynttilöitä, kaitaliina, tyynyliinoja yms pientä.

Enkelin laitoin ihan itse (:D) makuuhuoneen seinälle (kuvissa näkyy), olen saanut sen yhdeltä asiakkaalta joululahjaksi vuosia sitten, ja jostain syystä se on minulle tosi tärkeä.  Mielelläni pidän sen siinä huoneessa jossa nukun <3.

Tänään heräsin ennen ko 8 Väinön "itkuun", nousin ylös ja etsin koiraa, ei löydy mistään, ääni vaan kuuluu :o sitten tajusin että ääni kuuluu wc:stä, siellä oven takana ulisi pieni koira, en oikeasti ymmärrä miten se on saanut itsensä sinne suljettua :D. No tulipahan herättyä ajoissa, parvekkeen olen jo siivonnut ja kohta baarin kimppuun, ja sitten miehen tultua töistä kauppareissu edessä, ja sen jälkeen VIHDOIN vkl viettoon!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti