Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Ison uusioperheen pippurinen (ja jo aikalailla pienentynyt,n. -25kg) äippä. Perheeseen kuuluu kaikkiaan 7 lasta, osa jo aikuisia, ja 2 ranskanbulldoggia, ihania ruttunaamoja. Elämän täyttää siis lähes täysin lapset, mies, koirat ja työ. Karppielämän aloitin 8/11, ja se varmasti jäänee elämäntavaksi. Päivitys 5/2015: Retroon ja vintageen hurahtanut oon myös, kotia ja puutarhaa/pihaa laittelen, kirppareita koluan.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Työmietiskelyjä

3 päivää nyt A:n avustajana takana, fiilis on edelleen ihan hyvä. Ollaan tehty asioita hänen ehdoillaan, fysioterapiassa olen ollut myös mukana. Eilen kuunneltiin/katsottiin boxilta Pentti Hietasen konsertti (niin mahti ääni ja ja mikä mies <3 ;D), uskomatonta miten laulunsanat palautuu mieleen aivosairaudesta kärsivälle ihmiselle :O spontaanisti tulevia sanoja on n. 10kpl, mutta monien biisien sanat muistaa täysin ja laulaa mukana. Tosin hän on aina ollut musiikki-ihmisiä, soittanut kitaraa ja koskettimia, laulanut sekä myös keikkaillut paikallisissa bändin kanssa, ihan sairastumiseensa asti. Musiikkiterapiasta on mielestäni tehty jokin tutkimuskin aivosairaiden kohdalla, miten se auttaa kuntoutumisessa ja palauttaa muistamaan asioita, miten tehdään ja toimitaan yms. Tänään A oli melkoisen flunssainen, eikä ollut mitään "pakko"menoja, niin otettiin ihan rauhallisesti. Aamupäivällä katsottiin Doors-leffa, hän tykkäsi kovasti,  minäkin kyllä musiikista juu, muuten vähän sekava elokuva. Iltapäivästä aurinko paistoi ja oli lämmin, oltiin pihalla, välipalat ja kaffet myös siellä, musiikkia kuunnellen. Sen jälkeen hän meni päivälevolle ja minä kotiin jo aikaisemmin kuin normaalisti.

Paljon ajatuksia on herättänyt tämä työ mun mielessä, miten erilaista se on kun saa/voi keskittyä vain yhteen ihmiseen, olla hänen kanssaan ja antaa aikaa toimimiselle. Osastotyössä, vaikka kuinka yrittäisi samaa, se ei vaan onnistu, työtä tehdään tavallaan "liukuhihnalla" huomioiden tietysti potilasta niin paljon kuin mahdollista, mutta mitään mahdollisuuksia tämmöiseen EI ole. Vakavasti ainakin harkitsen jäämistä työelämään avustaja puolelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti